Liittokokous 17.6.2008: Polttoainekustannusten noususta jo 40 miljoonan euron lisälasku bussialalle vuoden aikana

 
Helsingissä 17.6. 80-vuotisliittokokoustaan pitävä Linja-autoliitto vaatii dieselin valmisteveron palauttamista bussiliikenteelle. Bussiala maksaa valtiolle vuodessa polttoaineesta 50 miljoonaa euroa valmisteveroa. Jos tämä palautettaisiin, auttaisi se kannattavuuskriisissä olevia bussiyrityksiä.  Dieselin hinnankorotus on tuonut jo lähes 40 miljoonan euron lisälaskun bussiyrityksille vuoden aikana.
 
- Nyt tarvitaan päättäjiltä sanojen lisäksi tekoja eli nopeasti käytännön toimenpiteitä joukkoliikenteen toimintaedellytysten parantamiseksi ja hintakilpailukyvyn palauttamiseksi. Muussa tapauksessa matkalippujen ylisuurten hinnankorotusten lisäksi on uhkana liikenteen supistukset ja sitä myötä verkoston harveneminen, jyrisee toimitusjohtaja Heikki Kääriäinen Linja-autoliitosta.    
 
Kääriäisen mukaan bussiliikenteen hintakilpailukyky henkilöautoon nähden autoverouudistusten ja kustannusten nousun vuoksi on murentunut jo viimeisen 10 vuoden aikana. Ei siis ole ihme, että bussit ovat menettäneet matkustajia henkilöautoliikenteelle.
 
Hallitusohjelmassa on todettu, että joukkoliikenteellä on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja sitä edistetään ympäristöystävällisenä kulkumuotona. Bussimatkustusta suosivat liikennepoliittiset ratkaisut puuttuvat ja menevät aivan päinvastaiseen suuntaan.
 
- Tieliikenteeltä peritään veroja noin 7 miljardia euroa vuodessa. Valtion rahoitus bussiliikenteelle on sitä vastoin vain pieni murunen, noin 37 miljoonaa vuodessa. Jo tämä osoittaa, että aitoa huolta ilmastonmuutoksen hillinnästä ei päättäjillä ole, Kääriäinen jatkaa.    
 
Koko bussitoimialan käyttökate on kustannusten rajun nousun vuoksi vuonna 2007 jo pudonnut 13,4 prosenttiin, kun sen investointien turvaamiseksi pitäisi olla vähintään 20 %:n tasolla.