BUS 2010 -näyttelyssä uutta tekniikkaa ja matkustusmukavuutta

 

LIITTOKOKOUS 15.-16.6.2010 

 

Seinäjoen Areenan BUS 2010 –näyttelyssä on mukana 45 näytteillesettajaa. Bussivalmistajat esittelevät uusinta tekniikkaa ja kehittyvää matkustusmukavuutta. Myös hybridibussiin on näyttelyvierailla tilaisuus tutustua. Vielä testikäytössä olevalla hybridibussilla on saavutettu noin 30 %:n polttoainesäästöt. Samassa suhteessa ovat alentuneet hiilidioksidipäästöt. Bussikaluston lisäksi näyttelyssä on esillä bussialaan liittyviä palveluja ja tuotteita, kuten bussien energiatehokkuuden seurantaan ja ympäristökuormituksen arviointiin kehitetty tietojärjestelmä.

Dieselmoottorien päästöt ovat koko ajan vähentyneet, kun moottoreiden päästövaatimukset ovat kiristyneet. Uudet bussit täyttävät EURO 5- vaatimukset, jolloin typen oksidi ja hiukkaspäästöt ovat vain murto-osa aiemmin syntyneistä päästöistä.

Bussi on ympäristöystävällinen tapa liikkua. Yksityisautoiluun verrattuna saman matkustajamäärän kuljettamisesta syntyy päästöjä huomattavasti vähemmän.

Bussiliikenne vähentää päästöjä myös ruuhkien vähenemisen kautta. Jonoissa seisovat autot lisäävät päästökuormaa. Jos henkilöautoissa on keskimäärin 1,5 matkustajaa, aiheuttavat henkilöautot 200 metrin jonon yhden bussin sijaan.

Seinäjoen Areenalla oleva näyttely on avoinna 15.6 klo 9-17 ja
16.6. klo 9-14. Yleisöllä on vapaa pääsy näyttelyyn.