10 miljoonan euron lisälaskun maksumiehiksi matkustajat: Energiaveropaketti avattava myös bussiliikenteestä

 
Valtiovarainministeriön valmistelema energiaverouudistus on kurittamassa bussiliikennettä rajulla kädellä. Dieselpolttoaineen veron nousu 8 centtiä litralta jo ensimmäisessä vaiheessa nostaa bussiliikenteen kustannuksia 10 miljoonalla eurolla vuodessa.  Lisälasku on vieläkin synkempi, jos ministeriön kaavailema dieselin ja bensiinin polttoaineveron tasapäistäminen toteutuu. Siinä tapauksessa bussielinkeinon kustannukset kasvaisivat yli 60 miljoonaa euroa vuodessa. 
 
Henkilö- ja kuorma-autojen osalta veron korotuksen aiheuttamat lisäkustannukset on ehdotettu kompensoitavaksi käyttövoimaveroa alentamalla. Linja-autoista ei makseta käyttövoimaveroa, joten tämän tasausinstrumentin taakse ei korotusta bussiliikenteessä voi naamioida.. Käytännössä kustannusten nousu siirtyisi matkalippujen hintoihin.
 
- Linja-autoliitto ei voi hyväksyä sellaista polttoaine- ja energiaverouudistusta, joka nostaa ympäristöystävällisen joukkoliikennemuodon kustannuksia. Nyt pitäisi luoda malli, jolla kompensoidaan veronkorotuksen kustannusvaikutukset, toimitusjohtaja Heikki Kääriäinen sanoo.
 
Kääriäisen mukaan myös linja-autojen käyttämien polttoaineiden tulisi olla verovapaita, kuten tilanne on lento- ja rautatieliikenteessä. Verovapaus voitaisiin toteuttaa samaan tapaan kuin ammattimaisessa lentoliikenteessä. Malli toimisi siten, että linja-autojen ammattiliikenteeseen käyttämästä polttoaineesta suoritettu vero palautettaisiin hakemuksesta. Myös maatalouden osalta on olemassa toimivia malleja energiatuotteiden verojen palautusjärjestelmälle.
 
Lisätietoja: toimitusjohtaja Heikki Kääriäinen, Linja-autoliitto, 0400 413007