Bussilippujen hinnat eivät kestä veronkorotuksia

 
Valtion budjettiesityksessä liikennepolttoaineiden verotusta ehdotetaan kiristettäväksi 125 miljoonalla eurolla. Bussialalle veronkorotukset merkitsisivät noin 20 miljoonan euron lisäkustannusta vuodessa kun otetaan huomioon edellisen hallituksen jo päättämä dieselöljyn veron korotus 8 senttiä/litra.
 
Tämä johtaisi väistämättä bussilippujen hintojen korotukseen sekä vuorojen harventumiseen, Linja-autoliitto vaatii siksi linja-autojen käyttämille polttoaineille verovapautta. Verovapaus voitaisiin toteuttaa samaan tapaan kuin ammattimaisessa lentoliikenteessä. Malli toimisi siten, että linja-autojen ammattiliikenteeseen käyttämästä polttoaineesta suoritettu vero palautettaisiin hakemuksesta.   
 
- Mikäli hallituksen kaavailemat veron korotukset toteutuvat eikä polttoaineveron palautusjärjestelmää luoda, matkalippujen hintoja uhkaa vuoden vaihteessa korotus. Kustannusten kasvun myötä myös bussien vuoroja joudutaan lopettamaan entistä kiivaammassa tahdissa.
 
- 20 miljoonan lisälaskun sijaan bussiliikenteelle tarvittaisiin kipeästi vähintään 10 miljoonan euron lisäbudjetti jo tälle vuodelle, toimitusjohtaja Heikki Kääriäinen Linja-autoliitosta painottaa. 
 
Linja-autoliiton mukaan hallitusohjelman tavoitteet ympäristöystävällisen joukkoliikenteen suosimisesta ovat hyvät.
- Teot lisämaksurasitteista alalle kulkevat kuitenkin päinvastaiseen suuntaan, Kääriäinen toteaa.
 
Lisätietoja: toimitusjohtaja Heikki Kääriäinen, 0400 413 007.