Linja-autoliiton toiminta

 

Toiminta-ajatus


Linja-autoliitto on vuonna 1928 perustettu yritysmuotoisen bussiliikenteen etujärjestö.
Linja-autoliiton tehtävänä on vaikuttaa julkiseen valtaan ja muihin keskeisiin sidosryhmiin siten, että liiton jäsenet voivat harjoittaa joukkoliikennettä taloudellisesti kannattavalla tavalla osana valtakunnallista bussiliikenne- ja bussiasemaverkkoa. Liitto osallistuu bussiliikenteen ja sen eri liikennetyyppien kehittämiseen niin, että eri liikennepalvelutuotteet tyydyttävät mahdollisimman hyvin asiakkaiden tarpeita.


Jäsenistö


Linja-autoliittoon kuuluu varsinaisina jäseninä noin 340 bussiyritystä, jotka työllistävät noin 9.500 henkilöä ja joiden omistuksessa on noin 5.500 bussia. Varsinaisten jäsenten lisäksi liitolla on yhteistyöjäseniä ja kannattajajäseniä. Jäsenistön kokorakenne on monipuolinen 1-2 auton yrityksistä suuriin yli 50 auton yrityksiin. Pieniä, 1-5 bussin yrityksiä jäsenistöstä on 42 %, yli 50 bussin omistavia yrityksiä 7 %.  LAL:n jäsenyritysten kokojakauma.

Alueorganisaatio :

 

Linja-autoliitolla on kahdeksan osastoa: Helsinki, Lounais-Suomi, Kaakkois-Suomi, Sisä-Suomi, Pohjanmaa, Itä-Suomi, Oulu ja Lappi.

Linja-autoliiton aluetason toiminnasta vastaa viisi aluepäällikköä. Helsingin osaston aluepäällikkö on Mikko Saavola, Lounais-Suomen ja Pohjanmaan osastojen Peter Ulmanen, Kaakkois-Suomen ja Itä-Suomen osastojen Matti Jolkkonen, Sisä-Suomen osaston Tuomo Kojo, ja Oulun ja Lapin osastojen Jukka Haavikko.
Linja-autoliiton jäsenyritykset ovat myös oman alueosastonsa jäseniä.

Liiton hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja 14 varsinaista jäsentä, jotka valitaan virallisessa liittokokouksessa kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtajana on vuoden 2009 alusta aloittanut toimitusjohtaja  Matti Vainio Salosta.   
Liiton toimitusjohtajana on vuodesta 1983 lähtien toiminut varatuomari  Heikki Kääriäinen.