Artikkeli on Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilän kirjoittama (LINJA 1/2026)
Päivittäistä mediaa seuratessa tulee monesti ahdistunut olo. Tarjonta on laajaa, uutisointien nopeus hämmästyttävää mutta sisältö usein kovin ikävää. Tällöin myös kokonaiskuva voi helposti muodostua pistemäiseksi ja pinnalliseksi. Näin kävisi ainakin, jos esimerkiksi linja-autoalan mediaseurannan tuloksia pitäisi alan kokonaiskuvana. Toki mukaan mahtuu iloisiakin asioita.
Pitkäkestoisempia muutoksia on hankalampi huomata, kun ne etenevät verkkaisemmin. Aina ei ole ihan selvää edes muutossuunta, koska sama ilmiö voi tulla esiin eri tavoin, usein vielä vähän ajallisesti ja alueellisesti muuntuen. Tämän vuoksi itse olen kokenut tärkeäksi, että seuraamme liitossa myös tällaisia ilmiöitä.
Käyttövoimamuutos, kaupungistuminen ja kuntatalous tulevat ensimmäisenä mieleen sellaisista teemoista, joita olemme aktiivisesti pitäneet esillä. Joskus kovin vahvojen näkemysten ja mielipiteiden rinnalle on hyvä nostaa isompi konteksti – siis se, mitä maailmalla, Euroopassa ja Suomessakin itse asiassa on meneillään. Havainnot ovat yllättäneet monesti, kun tarkastelujen mittakaavaa muuttaa. Kaikki muutokset eivät ole kielteisiä: kysymys on ennemmin siitä, kummalla puolella näitä muutosvoimia itse on.
Nostalgia on hyvin inhimillinen piirre. Arvostan kovasti sitä ymmärrystä, miten tähän on tultu. On kiva muistella vaikkapa valokuvien kautta menneitä. Usein jaksan muistuttaa kotona olevasta vuosikymmenet kattavasta linja-autoaikataulujen kokoelmasta, jolla kerran yllätin uutisjuttua tehneen toimittajan. Aineistoa olisi ollut syvällisempäänkin analyysiin. Mutta jos seuraa uutisia 50 vuoden takaa (kuten teen), niin kysyn vain, olisiko kalenterin resetointi vuoteen 1976 oikotie parempaan. En kyllä lähtisi itse mukaan, koska strategiaksi siitä ei ole.
Tästä päästään ajatukseen siitä, että muutokset eivät ole lineaarisia. Muutosnopeudet ja suunnat vaihtelevat, ja kovan turvallisuuden alalla nähdään nyt vahvaa syklisyyttäkin. Muutokset myös kumuloituvat, kuten teknologiassa, kun kerran keksitty on hyödynnettävissä myöhemminkin.
Olen miettinyt sitä, mitä ilmiöitä voisimme seuraavaksi nostaa seurattaviksi teemoiksi. Yksi vahva ehdokas on sukupolvinen muutos, mikä ei sinänsä ole uusi ilmiö olleenkaan. Kotona olevat teini-ikäiset lapset pitävät huolen siitä, että en ole jäänyt osattomaksi ihan kaikista uusista trendeistä. Huomaan niiden vaikuttavan myös omaan ajatteluuni niin, että kasvu ja kehitys voivat edetä myös toisinpäin – siis vanhempiin. Pitää vain olla avoin uudelle.
En ole ollenkaan varma, tunnistammeko linja-autoalalla riittävän hyvin sellaista yhteiskuntaa, johon seuraavat sukupolvet ja jo nyt aktiiviset joukkoliikenteen käyttäjät ovat menossa. Sosiaalisen median sisällöistä ja poliittisista keskusteluista voimme päätellä jotain, mutta kaupungistuvassa yhteiskunnassa useat ilmiöt näyttäytyvät ihan erilaisina kuin mitä varttuneempaan kokemusmaailmaan sisältyy. Varsinkin sellaiseen, jossa joukkoliikenteellä on annettavaa.
Haastankin pohtimaan avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti, miltä tulevaisuus näyttää eri näkökulmista. Taannoinen liiton järjestämä tekoälykoulutus avasi työkaluja siihen, miten uudenlaiseen tietoon ja sen hyödyntämiseen voi helposti päästä käsiksi. Enää eivät maailman eri kielet rajoita tiedonhankintaa edes suomeksi koostettuna. Mediastakin on saatavissa laadukasta pidempikestoisiin ilmiöihin pureutuvaa analyysiä, kun osaa etsiä. Meillä liitossa on näistä konkreettisia esimerkkejä, joista tässä oli jo edellä muutama esimerkki.