Artikkeli on Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilän kirjoittama (LINJA 3/2026)
Polttoaineiden hintojen nousu koettelee konkreettisesti, kun maailmatalous ja öljymarkkina osana sitä on häiriintynyt vakavasti. Tähän on useita eri syistä, jotka iskevät nyt yhtä aikaa. Poliittiset jännitteet ja kuljetusreittien häiriöt vaikuttavat maailmanmarkkinahintoihin nopeasti, vaikka alkusyyt olisivat meistä kaukana.
Tänä vuonna Lähi-idän konfliktit ja Hormuzinsalmen öljykuljetusten vaikeutuminen ovat vähentäneet tarjontaa ja nostaneet öljyn sekä erityisesti dieselin hintaa. Polttoaineen hintaan vaikuttavat kuitenkin myös monet muut asiat. Öljyntuottajamaiden tuotantopäätökset, jalostamoiden kapasiteetti, kaasuntuotannon vähennykset ja nyt myös pohjoisen pallonpuoliskon siirtyminen lämmityskauteen muuttavat raakaöljyn kysyntää ja sitä kautta hintaa.
Öljyn hintashokit ovat historiallisesti olleet merkittävä maailmanlaajuiseen inflaatioon vaikuttava tekijä. Ja tämä taas vaikuttaa erityisesti kuljetusalalla suoraan, mutta myös välillisesti siihen, että talouskasvun näkymät heikkenevät. Pitkittyessään tällainen tilanne vähentää investointeja ja kulutusta sekä hidastaa siis koko kansainvälistä taloutta.
Polttoaineiden hintojen nousu vaikuttaa kovin eri tavalla riippuen siitä, missä vaiheessa liikenteen käyttövoimamuutos on. Kun fossiilisten polttoaineiden käyttö muuttuu kalliimmaksi ja epävarmemmaksi, kiinnostus sähköautoihin, joukkoliikenteeseen, uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen voi kasvaa. Öljykriisit ovat kuitenkin muistutus siitä, kuinka riippuvainen maailmantalous on edelleen fossiilisista polttoaineista.
Edunvalvonnan näkökulmasta keinot hintatasoon vaikuttamiseen ovat kovin rajalliset. Maailmanmarkkinoihin ei voi edes EU-tasolla vaikuttaa. Valmisteverotuksen perusteet ovat varsin joustamattomat, ja jakeluvelvoite ja vuonna 2028 alkava tieliikenteen päästökauppa ovat jo valmiiksi nostamassa polttoaineen hintaa. Keinovalikoimassa ammattiliikenteen polttoainetuki ammattiliikenteelle on nopein ja tehokkain keino, mutta se vaatii poliittista tahtoa ja julkista rahoitusta.
Tästä syystä Linja-autoliitto on yhdessä Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKALin ja Taksiliiton kanssa LiikenneSuomi-ryhmässä esittäneet, että ammattiliikenteen kuljetustuki otettaisiin pikaisesti käyttöön. Tällainen tuki on aiempien kokemusten perusteella otettavissa nopeasti käyttöön ja kohdennettavaksi yrityksille, jotka ovat nyt joutuneet erityisiin vaikeuksiin. Tukeen kohdennettavat varat ovat ilmapuntari sille, miten politiikan kautta vastataan kuljetusyritysten ongelmiin arjen liikkumisessa, kun maailmantalous on politisoitunut.