Siirry sisältöön

Suomen liikenne- ja logistiikkapalveluiden toimialat etsivät yhdessä ratkaisuja ilmastonmuutokseen

Liikenne- ja logistiikkapalveluiden toimialat tuovat oman osaamisensa pöytään hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Seitsemän liiton ja järjestön yhteinen tiekartta vähähiiliseen liikenteeseen 2035 valmistuu kesään mennessä. Liikenne on välttämätön mahdollistaja kasvulle ja viennille. Alan potentiaali Suomen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi on merkittävä.  

Hallitusohjelman mukaan Suomen tulee olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Liikenne- ja logistiikkapalveluiden toimialat ovat sitoutuneet tekemään osansa tavoitteen saavuttamiseksi ja etsivät yhdessä toimialojen tehokkaimpia toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi.  

– Vuoden 2021 jälkeen kaupunkiliikenteessä käyttöönotettavista linja-autoista yli 40 % kulkee biopolttoaineella, kaasulla tai sähköllä, ja näistä vähintään puolet on täysin puhtaiksi luokiteltavia sähköbusseja. Vuodesta 2026 puhtaiden ajoneuvojen osuudet nousevat vielä niin, että sähköbussien osuus on vähintään 30 %, ja hiilineutraalin liikenteen osuus kasvaa siten entisestään. Sähköbussit ja biopolttoaineiden käyttö ovat ilmastopolitiikan konkreettista toteuttamista liikenteen alalla, kommentoi toimitusjohtaja Mika Mäkilä Linja-autoliitosta. 

Liikenne ja logistiikka liittyvät tavalla tai toisella kaikkeen toimintaan yhteiskunnassa, mutta tällä hetkellä ilmastoneutraalin liikenteen kokonaiskuva puuttuu. Toimialan tiekartta tuo yrityskentän osaamisen ja ajankohtaisen tiedon päätöksentekijöiden käyttöön.  

Tiekartan tarkoituksena on selvittää henkilö- ja tavaraliikenteen päästöjen kokonaisuutta, keinoja niiden vähentämiseksi, vaikutuksia toimialaan ja sen yrityksiin sekä muita seurauksia. Tiekartan avulla kartoitetaan, millaisia ratkaisuja voidaan löytää esimerkiksi palveluita, investointeja, teknologiaa, ohjauskeinoja sekä kasvu- ja vientipotentiaalia kehittämällä. Tiekartta katsoo vuoden 2035 lisäksi myös pidemmälle, vuoteen 2050. Tiekartta kattaa maa-, sisävesi- ja rannikkoliikenteen.  

Selvityksen toteuttavat yhteistyössä Palvelualojen työnantajat Palta, Autoalan Tiedotuskeskus, Logistiikkayritysten Liitto, Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto, Paikallisliikenneliitto, Linja-autoliitto ja älykkään liikenteen verkosto ITS-Finland. Yhdessä organisaatiot edustavat valtaosaa Suomen henkilö- ja tavaraliikenteen yrityksistä. Työ tehdään yhteistyössä Pöyry Management Consultingin kanssa. 

Käynnistetty tiekarttatyö liittyy työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimaan hallitusohjelman mukaiseen hankkeeseen, jossa elinkeinoelämä laatii tiekarttoja vähähiiliseen liiketoimintaan.  

Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriössä on parhaillaan käynnissä ministeriön Fossiilittoman liikenteen tiekartta -hanke, jossa etsitään keinoja liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittamiseen vuoteen 2030 mennessä. Liikenne- ja logistiikkapalveluiden toimialojen tiekartan tavoitteena on tukea ja täydentää myös tätä ministeriön työtä ja löytää uusia innovatiivisia ratkaisuja alan sisältä.  

Lisätiedot:  

Elinkeinopolitiikan johtaja Tatu Rauhamäki, Palvelualojen työnantajat Palta, puh. +358 50 521 2907, tatu.rauhamaki@palta.fi  

Toimitusjohtaja Mika Mäkilä, Linja-autoliitto, puh +358 400 606 750, mika.makila@linja-autoliitto.fi 

Toimitusjohtaja Pekka Aaltonen, Logistiikkayritysten Liitto ry, puh. +358 50 349 2259, pekka.aaltonen@logistiikkayritykset.fi 

Toiminnanjohtaja Minna Soininen, Suomen Paikallisliikenneliitto ry, puh. +358 50 4344514, minna.soininen@pllry.fi  

Toimitusjohtaja Petri Laitinen, Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry, puh. +358 40 588 1071, petri.laitinen@huolintaliitto.fi   

Ohjelmajohtaja Laura Eiro, ITS-Finland ry, puh. +358 400 969293, laura.eiro@its-finland.fi 

Toimitusjohtaja Pekka Rissa, Autoalan Tiedotuskeskus, puh. +358 500 417 300, pekka.rissa@akl.fi 

Vice President Petri Vasara, Pöyry Management Consulting Oy, puh. +358 40 500 9553, petri.vasara@poyry.com

Viestinnän yhteyshenkilö: viestinnän asiantuntija Kiia Etelävuori, Palvelualojen työnantajat Palta, puh. +358 50 557 6488, kiia.etelavuori@palta.fi